Jottei kukaan jää yksin hädän keskelle
Syrjäytyminen on sitä, että ihminen alkaa ajautua sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle.
Kampanja dramatisoi sitä, kuinka elämän myrskyissä ihminen ja kokonainen perhe kokee jäävänsä yksin hädän keskelle. Turvaverkot katoavat alta ja ihmiset ovat vaarassa syrjäytyä ja jäädä sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle.
Kampanjavideo dramatisoi osaltaan yksinäisyyden kokemusta ja turvaverkkojen katoamista.
Kun turvaverkot katoavat alta -kampanjaa oli suunnittelemassa ja toteuttamassa joukko eturivin ammattilaisia, jotka antoivat oman työpanoksensa ilmaiseksi. Kampanjan takana ovat markkinointitoimisto Make It Simple Oy, valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen, tuotantoyhtiö Otto Productions. Filmin on ohjannut Markus Virpiö. Myös ammattiesiintyjiä lähti talkoisiin mukaan. Mm. yksinäistä miestä esittää julistekuvassa Sampo Marjomaa ja filmin pääosassa on näyttelijä Sara Welling.
Kampanja palkittiin useissa kilpailuissa, myös kansainvälisesti. Kampanjakuvat voitti mm. World Photographic Cup -kilpailussa kultaa ja kampanjavideo VOITTO-kilpailussa hopeaa ja pronssia. Lämmin kiitos yhteistyökumppaneillemme Make it Simplelle, valokuvaaja Onni Wiljami Kinnuselle, Otto-tuotannolle ja ohjaaja Markus Virpiölle.